perjantai 24. lokakuuta 2014

Tärkeitä asioita: Nefertiti, dinosaurukset, jäätelö

Nefertiti. © Staatliche Museen zu Berlin, Ägyptisches Museum und Papyrussammlung / Sandra Steiß.

Asuimme perheeni kanssa Berliinissä syksyllä 2011. Berliinissä on useita upeita museoita, ja kävin niistä monissa. Parhaiten mieleeni jäivät niistä kaksi: Neues Museum Egypti-kokoelmineen sekä Museum für Naturkunde, joka lumosi paitsi dinosauruksillaan, myös luonnontieteellisten kokoelmien ihmeellisellä kauneudella.

Neues Museum oli kuitenkin ylitse muiden, sillä siellä näin Nefertitin. Se tuntui siltä kuin olisin saanut odottamatta mittaamattoman arvokkaan lahjan. En olisi uskonut Nefertitin tekevän niin suurta vaikutusta, olinhan nähnyt sen kuvissa ja kopioina useita kertoja, mutta se teki. Myös muut Egypti-kokoelmat olivat vaikuttavia. Sarkofageja, muumioita, hautakammioita, hieroglyfejä, papyruskääröjä, kaikkea sellaista, mitä on aina nähnyt vain elokuvissa, mutta ei koskaan ole oikeastaan odottanut näkevänsä oikeasti.

Ei ehkä ole oikein, että Nefertiti on Berliinissä. Egypti on vaatinut Saksaa palauttamaan rintakuvan kotimaahansa, mutta saksalaiset väittävät, että vuonna 1912 löydetty aarre kuuluu heille. Sotku on surullinen ja ikävä, mutta tässä yhteydessä en ota siihen tämän enempää kantaa. Sen sijaan kerron siitä, miten suuren vaikutuksen tuon yhden yksittäisen esineen näkeminen teki. Jouduin samankaltaisen lumouksen valtaan kuin lapsena, kun luin koululaisille suunnatun Media-tietosanakirjasarjan runsaasti kuvitettua artikkelia Babylonian Ištarin portin leijonareliefeistä (nekin näin Berliinissä Pergamon-museossa.).
Leijonareliefit. Lumous, joka sai minut opiskelemaan kulttuurien tutkimusta. © Staatliche Museen zu Berlin / Achim Kleuker.
Päivä, jona näin Nefertitin, oli hyvin kaunis. Se oli ylellinen päivä, aurinkoinen ihana päivä, T-paitakeli vaikka oli jo syyskuun loppu, ja minä tykkäsin kovasti koko kaupungista, sen loputtomista puistoista ja ihmisistä, jotka keskiviikko-iltapäivänä istuivat nurmikolla museoiden keskellä, söivät eväitä ja soittivat banjoa. Sitten olinkin jo museossa ja huomasin itkeväni ihan vaan siitä onnesta, että saan nähdä tuhansia vuosia vanhoja esineitä, jollaisia en koskaan uskonut näkeväni, ja jotka ovat niin uskomattoman kauniita ja ihmisen tekemiä.

Kaikista kaunein oli Nefertiti. Nefertitin nimi tarkoittaakin vapaasti käännettynä: Kaunis ihminen on saapunut. Nefertiti katsoi kaikkien suurien salien halki ja kaikkien vuosituhansien halki, ja miten paljon voi katseessa, miten voi maailmassa olla niin paljon tyyneyttä ja viisautta, ja sitten taas jossain julmuutta ja typeryyttä ja piittaamattomuutta. Tajusin olevani tolkuttoman etuoikeutettu, kun voin keskellä päivää kävellä sellaiseen paikkaan kaikessa rauhassa, kun olen juuri syönyt herkullisen sämpylän ja juonut hyvää kahvia, ja kaiken kukkuraksi jalassa uudet kauniit kävelykengät jotka kopisevat kivisillä lattioilla. Tunsin suuria asioita. Onnea. Toivoa. Iloa. Kunnioitusta. Halua olla mukana tekemässä ja säilyttämässä kaikkea sitä kauneutta, johon ihmiset kykenevät.
Nefertiti. © Staatliche Museen zu Berlin, Ägyptisches Museum und Papyrussammlung / Sandra Steiß.
Berliiniläiset lapset näkevät jo koululaisina Nefertitin ja maailman suurimman kootun dinosauruksen luurangon. Mutta ehkä se on heistä tylsää, tai ihan vaan tavallista. En tiedä. Omatkin lapseni näkivät ne jo alle kouluikäisinä. Esikoisen mielestä dinosaurukset olivat hienoja, mutta ei siitä sen enempää, hei saako täältä jäätelöä?

Muistin taas, miksi olen kiinnostunut historiasta, kulttuureista ja museoista. Kirjoitin sen muistiin: 

Tärkeitä asioita: Nefertiti, dinosaurukset, jäätelö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajattelet?