perjantai 5. syyskuuta 2014

Välihuomiota vaaleanpunaisten röyhelöiden keskeltä


Ennen esikoiseni syntymää minulla oli mielipiteitä lasten pukemisesta. Iloista ja mukavaa sen olla pitää, ja unisexiä ennen kaikkea, ei vaaleanpunaista eikä mitään ankeaa tummansinistä meidän lapsille! Ei Disney-printtejä eikä etenkään niitä räikeitä, urheilullisesti leikattuja tuulipukujen näköisiä ulkohaalareita! Reippaita perusvärejä meidän lapselle; punaista, keltaista ja vihreää, olkoon tyttö tahi poika, tai tyylikkäästi mustaa, harmaata ja valkoista. Vauvalle pitää löytää musta body, miksi ihmeessä vauvoille ei tehdä mustia vaatteita, kokomustia, ilman mitään typeriä printtejä?

Nyt minulla on kolme tytärtä. Kaikki ovat tälläkin hetkellä pukeutuneet vaaleanpunaiseen. Yhden puserossa on Disney-prinsessan kuva ja toisen hameessa tylliä ja röyhelöitä; kolmannella on Hello Kitty –sukkahousut, Hello Kitty -pusero ja päässä muovinen, strasseilla koristeltu tiara. Heidän ulkovaatteensa ovat niin kirkkaan pinkit, että silmiä särkee. Miten tässä näin kävi? Voin selittää!

Selitys 1: Käytännölliset ja ekologiset syyt. Suvussamme on useita tyttölapsia, joiden vanhoja vaatteita omat tyttäreni saavat säkeittäin. Miksi heittäisin hyvät vaatteet menemään ja ostaisin uusia, vaikka perityt vaatteet eivät aina hivelekään omaa tyylisilmääni? Olen myös laiska lähtemään ostoksille, joten olen vilpittömän kiitollinen, kun sukulaiset antavat mukaan säkillisen lastensa pieneksi jääneitä vaatteita, tai mummot ostavat kauppareissuillaan jotakin mukavaa kaukana asuville lapsenlapsilleen, joita he kovasti kaipaavat.

Selitys 2: Lasten oma maku. Yllätys! En tiennyt, että lapsilla on niin paljon mielipiteitä muodista ja tyylistä. Mitä pinkimpi, sen parempi. Mitä enemmän röyhelöitä ja kimalletta, sen ihanampi. Mitä balleriinampi, prinsessampi tai keijumpi, sen suloisempi. Enemmän painokuvioita! Lisää TV:stä tuttuja hahmoja! Lasten kanssa joutuu päivän mittaan taistelemaan niin monista muistakin asioista, kuten vaikkapa syömisestä, hampaiden pesusta, ulos menemisestä, sisälle lähtemisestä, käytöstavoista ja yhteisistä säännöistä, että tuntuu ihan kohtuulliselta antaa lapsen itse päättää välillä jostakin vähemmän tärkeästä. Kuten vaikkapa niistä vaatteista. Pitäkööt Bratz-lenkkarinsa, mutta toisia ei nimitellä. Ei vaikka niillä olisi maailman tyylittömimmät lenkkarit. Olkoon pinkki pieni prinsessa, kunhan muistaa sanoa kiitos ja anteeksi!

Selitys 3: Naisasia. Girl power! Vaaleanpunainen on erityisen naisellinen ja tyttömäinen väri. Vaaleanpunaisen halveksuminen on naisellisuuden ja tyttömäisyyden vähempiarvoisuuden hyväksymistä. Tyttöydessä on voimaa. Kenenkään ei tarvitse kokea alentavaa kohtelua siksi että on tyttö tai nainen tai sattuu pitämään erityisen tyttömäisistä väreistä ja asioista.

Selitys 4: Takinkääntö. Olen tätä nykyä omaksi hämmästyksekseni todennut, että vaaleanpunainen voi olla itse asiassa aika kaunis väri. Ei minun ylläni, mutta lapsillani. Esimerkiksi murrettuihin vihreisiin tai harmaan sävyihin yhdistettynä pinkki näyttää ihanalta. En tiedä mitä minulle on tapahtumassa, mutta vetoan huonosti nukuttuihin öihin ja erilaisiin naishormoneihin.

Sukellan itse synkkään univormuuni, mutta en halua pukea lapsiani mustaan – elleivät he itse sitä toivo. Ei lasten tarvitse olla tyylikkäitä. Ei lasten tarvitse näyttää cooleilta. Haluan ympäröidä lapseni kukilla ja keijukaisilla nyt kun vielä voin, sillä heillä on edessään vielä paljon aikaa tutustua murheenmustaan, mörönpimeään ja kaikkiin niihin harmaan sävyihin, mitä maailmassa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajattelet?